Ompelen, ja teen käsilläni aina jos/kun saan siihen järjestettyä hiukan aikaa. Pääasiassa esittelen täällä ompeluksiani yms. tekeleitäni.
Sydäntä lähellä on myös mm. kirpputorit, sisustus, remontointi, arkipäivän askareet.. Eli aika laidasta laitaan aiheita, mitä milloinkin =)

torstai 29. joulukuuta 2016

Ehdinpäs vielä tälle vuodelle

Tällä kertaa oli esikoisen vuoro saada kaappiinsa paitatäydennystä. 
(Tunnisteisiin piti jo klikata kategoria aikuiset, koska näähän on jo miesten koossa, eikä enää lasten..)
Ensin meinasin pitkähihaisia, mutta sitten tajusin, että miksi tuhlaisin kangasta, kun hänhän käyttää jatkuvasti lyhythihaisia t-paitoja (+huppareita näin talvella).

Tein siis lyhythihaisia t-paitoja, kahdella eri kaavalla.
Tässä kaavana Ob 3/2015 Sporty Stripes t-paita miehelle, koko 48.
Kangas Käpysen superpehmeä digiprintti, jokaiselle jotakin jersey . Enpä ois tätäkään kangasta tajunnut tilata, mutta onneks sain ylläripussista. (*MUOKS* Hups, niin vaan teki taas muisti tepposet.. Satuin löytämään kuitin tästä kankaasta, ja olinhan mä tän ihan tilannut, toki mysteeripaketin kanssa samaan aikaan, mut ihan erikseen kuitenkin. Ollut näköjään niinkin hyvässä tarjouksessa tää raportti kuin 14e silloin! Elämä on seikkailu -osio on vielä jemmassa.)

Sovituskuvaa ei nyt tähän hätään ole parempaa, tämä kuva räpsäisty kun oli vielä hihat ja helma kääntämättä.

Seuraavat eläipaidat on tehty Jujunan Moe t-paidan kaavalla, koko 46.
Karhupaita:
 Etukappaleen alaosaa piti vähän jatkaa, joten helmassa samaa ruskeaa trikoota kuin hihoissa. Takakappale on harmaata trikoota.


Tiikeripaita:
 Tätäkin piti etukappaleen alaosasta jatkaa, laitoin samaa harmaata trikoota kuin takakappaleessa. Hihat on vihreästä trikoosta.

Nämä karhu ja tiikeri ovat samasta raportista kuin edelliset kolmoselle tekemäni paidat, mitkä näkyy täällä *klik*

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! =)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...