Ompelen, ja teen käsilläni aina jos/kun saan siihen järjestettyä hiukan aikaa. Pääasiassa esittelen täällä ompeluksiani yms. tekeleitäni.
Sydäntä lähellä on myös mm. kirpputorit, sisustus, remontointi, arkipäivän askareet.. Eli aika laidasta laitaan aiheita, mitä milloinkin =)

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Ojasta allikkoon

Olkkarin tapetit ovat odotelleet jo muutaman viikon laatikossaan, että joku saisi aikaiseksi ne seinään liisteröidä. Olisin homman jo tehnytkin, mutta eipäs siihen voi alkaa noin vaan, koska ensin pitää käsitellä kattolistat ja katto. Katto pitää maalata, samoin kattolistat , mutta sitä ennen pitää listat vielä paperoida liisterillä.
Ei siis auta muu kuin ryhtyä tuumasta toimeen, ja alkaa hommiin.

Listojen paperointi sujui ihan ookoo.

Ja niiden maalauskin onnistui.

Tähän asti kaikki olikin vielä hyvin, ja kattokin tuli kertaalleen maalattua. Katon maalaus olikin taas yksi puuduttavimmista remonttihommista.. Varsinkin kun se pitää tehdä ihan sudilla, koska telalla ei onnistu (tela vie vanhat maalit mukanaan, katossakin siis pinkopahvi). Ei taaskaan auta, vaan pakko on katto maalata vielä uudelleen, koska lopputulos on yhden sudintakerran jälkeen kaikkea muuta kuin tasainen.
Ja kuinkas sitten käykään kun olen päässyt hiukka yli puolen välin (hel*etillisessä) urakkassani? No, kuuluu "pläts" ja "pläts". Ilmeisesti olen sutinut liian paksua kerrosta, ja maali kuivuessaan rapiseekin alas katosta suoraan lattialle! Great! Ja mikäs nyt avuksi?
En valitettavasti osaa taikoa, tai edes noitua, joten pakko aloittaa alusta, ja jotta sinne alkuun päästään, tai paremminkin alkua edemmäs, on putsattava kaikki maalit pois katosta.

Voiko tämän masentavampaa "palkkaa" saada monen tunnin urakoinnista??




Alan ihan just itkeä.
Katto oli hetki sitten jo viittä vaille valmis, ja olisin vihdoin päässyt siihen hommaan, mihin alun perin minun pitikin ryhtyä, eli tapetoimaan, mutta siihen hommaan en luultavasti tämän vuoden puolella pääsekään.

Oliskohan kattoon jäänyt yhtään koukkua, sais jonkinmoisen narun roikkuun sinne..
Kukka-amppelille siis, jos vaikka kukat piristäis.

Kakkonen on menossa parin tunnin päästä kaverisynttäreille, eikä meillä ole lahjaakaan vielä.
Tiedättekö tunteen, kun mikään - siis yhtään mikään - ei onnistu? Pienikin onnistumisen tunne kantaisi jonkun matkaa, mutta kun ei..

Kuopuskin toi juuri uutisia - kuulemma isosiskon takia (?) hänelle tuli vahinko, ja pääsi pissat housuun.
Mitä seuraavaksi?

Jos blogiini tulee nyt kuukausien hiljaisuus, niin se johtuu sitten siitä, että olen mitä mukavimmassa työasennossa tekemässä mitä mukavinta remonttihommaa, eli jynssään katosta maaleja pois. Sen jälkeen lähden soittamaan nokkahuilua kadun kulmalle ja kerjään rahaa uuteen maalipönttöön.

4 kommenttia:

  1. Voi kurjuus! Tsemppiä kovasti, toivotaan että toinen kerta toden sanoo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjuudelta tää päivä tosiaan on tuntunut. Positiivisin mielin kuitenkin odotan huomista, koska luvassa on luultavasti parempi päivä, koska niin syvällä oltiin tänään.

      Kiitos paljon tsempeistä! =)

      Poista
  2. Eih, mikä painajainen! Jospa se kuitenkin alkais pikkuhiljaa tuntua selätettävältä ongelmalta - siis hyvin pikkuhiljaa. :) Katso asiaa positiivisesti: Mitä kauemman remontti kestää, sitä enemmän remonttikaljaa, remonttisuklaata, remonttipitsaa, remonttipurilaisia jne. Eiks je? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olispa muuten mahtavaa nyt herätä, ja todeta nähneeni vain painajaista. Joo, ongelmat on tehty ratkottaviks, ja hei - kukaties seuraavaks olis muodissa sellainen "vanhanajan katto", jossa on "ajanpatinaa", vähän (ja vähän enemmänkin) maali kupruilee ja paikoin rapisee kokonaan pois, jne.. Ihan niinkuin kaupoissakin myydään nykyään jo valmiiksi rikkinäisiä farkkuja! Niinpä, raskas työ vaatii raskaat huvit - tai ainakin sapuskat, välipalat, naposteltavat, ja ennen kaikkea suklaata! (Mitäköhän kaapeista tänään löytyisi vielä pikkuiltapalaksi, nyt olen naposteltavani ainakin ansainnut..!)

      Iso kiitos Mamma! =)

      Poista

Kiitos kommentistasi! =)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...