Ompelen, ja teen käsilläni aina jos/kun saan siihen järjestettyä hiukan aikaa. Pääasiassa esittelen täällä ompeluksiani yms. tekeleitäni.
Sydäntä lähellä on myös mm. kirpputorit, sisustus, remontointi, arkipäivän askareet.. Eli aika laidasta laitaan aiheita, mitä milloinkin =)

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Kakkosen ikioma huone

Blogin hiljaisuuteen ei ole ollut syynä laiskottelu, vaan päin vastoin - niin kiirettä pitää, että en vaan yksinkertaisesti ole koneelle ehtinyt.
Nyt kuitenkin pyhitän tämän sunnuntai aamupäivän blogini päivitykseen, koska eilen iltamyöhään saimme kakkosen huoneen valmiiksi (tai siis lähes valmiiksi, koska huomasin jo kuvat räpättyäni, että verhot kyllä puuttuvat, mutta en nyt malta jäädä verhotankoja ja verhoja odottelemaan, vaan esittelen huoneen nyt äkkiä tällaisenaan - vielä kun on siistinä.. verhokuvat sitten myöhemmin). Huoneen lähtökohtakuvia näet sekä täältä että täältä (ja kakkosen huone siis kyseessä).

Aloitin tapetoinnin komeronurkasta, koska se on huoneen ainoa kohta, jossa tapetti tulee lattiasta kattoon (2,3m). Vähänkö muuttui heti huoneen ilme? =)

Yleensä kaikki pitää tehdä vaikeimman kautta - niin nytkin. Vuota jäi tuollaisen kivan n.sentin vajaaksi ikkunan pielestä, ja koska sieltä pilkotti pirteä keltainenkin väri, ei auttanut muu kuin askarrella se sentin-parin tapettisuikale.

Hyvillä työvälineillä on helppo onnistua. Mittanauha on paljon parempi/tarkempi kuin rullamitta, ja vatupassi toimii mukavasti viivottimena.

Kyllä kannatti tuhrata aikaa tähänkin pikkuhomaan uskomattoman paljon - nyt on hyvä.
(Tapetiksi valikoitui siis tämä raitatapetti, Mattoraumasta 8e/rll.)

Mieskin sai askarteluosuutensa lattialaminaatin asennuksessa.
(Laminaatti samaa kuin esikoisen huoneessa, täällä .)

Ja sitten vaan listat paikoilleen, sänky ja muutama muu huonekalu sisään, ja huone onkin (verhoja vaille) valmis - tsadaa! (Näinhän se - tsadaa - menee kaikissa sisustusohjelmissakin, joten niin meilläkin..)

 Kakkosen ikiomaan huoneeseen sisään astuttaessa on nyt väliaikaisesti pikkusiskon peti, kunnes jonain päivänä hänen huoneessaan heilahtaa taikasauva ja se valmistuu..

Sängyt patjoineen, sohva ja kehto nukkeineen on saatu, kattolamppu, jalkalamppu ja matot on kirppikseltä, ja nukenrattaat on kakkonen saanut joskus joulupukilta.

"Prinsessakatoksen" tilasin joskus muistaakseni Ellokselta, ja suurimmaksi syyksi sen takia, että kakkonen sai pienempänä jo yhdestä hyttysen pistosta hirveän paukaman, niin verho hommattiin hyönteissuojaksi. Tänne sänkykatos sopii kuin nakutettu.

Ennen-jälkeen kuvia:

4 kommenttia:

  1. Ihana huone! Raikas tuo pinkin ja valkoisen yhdistelmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ollaan itsekin ihan yllättyneitä, että lopputulos on näin onnistunut. =D

      Poista
  2. Hyvältä näyttää - pirteän värinen huone.
    t: nuorimmaisen kummitäti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No moikka!
      Aluksi kauhistelin noita hirveitä puolipaneeleita, mutta onneksi päätettiin ne kuitenkin jättää, ja kokeilla miltä ne valkoisina näyttää, koska nehän on just täydelliset tän tapetin kanssa (ja ilman paneeleja ois ollukin liian "räikeä" tapetti). Eikä varmasti ois tullu ikinä mieleen alkaa paneeleja seiniin naputtaa, jos ei niitä ois siinä valmiina ollut.
      Poiketkaa joku kerta katteleen ihan livenä remonttimme edistymistä, jospa se kummityttönnekin huone pääsis kohta työn alle..! ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi! =)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...